Ensimmäinen oma

Muutama vuosi meni sitten niin, että opettelin ratsastuskoulussa ratsastuksen alkeita ja kokeilinpa vähän kisaamistakin; tosin mainittavaa menestystä ei sillä saralla tullut, mutta kokemusta kuitenkin.
"Kisaratsuna" miulla oli miut hyppäämäänkin opettanut Gabbro; hevonen joka hyppäsi kaiken eteentulevan jos kuski vain ymmärsi olla hiljaa...

Alkusyksyllä 2008 minulle sitten tarjottiin maahan tulevaa täykkäriä... En missään nimessä ollut miettinyt mitään hevosta sillä meillä kajasti ajatuksissa joko talon täysremontointi tai uuden rakennus. Ja oikeastaan ajatus 4- vuotiaasta laukkahevosesta, joka pitäisi uudelleen kouluttaa oli niin vieras, että tyrmäsin sen heti kun tarjouksesta kuulin!
Kuitenkin huomasin pian, että minulla oli tamma, joka oli vain luuta ja nahkaa, mutta joka siitä huolimatta viestitti katseellaan, että hänessä on sitä jotain!

Tästä alkoi siis yhteinen tie ensimmäisen oman hevoseni kanssa, joka edetessään oli välillä kivikkoinen, mutta päivääkään en vaihtaisi pois!

Kaiken alku

Kun minä olin pieni tyttö, ei meillä ollut hevosia lähimaillakaan. Sukulaisilla oli, mutta ne olivat kaukana toisella puolella Suomea, jonne aina kesäisin pääsin hevoshulluuttani hoitamaan muutamaksi päiväksi.
Kinusin kyllä vanhemmiltani pääsyä ratsastuskouluun, ja sitä omaa poniakin, mutta edes kotoa 10-vuotiaana muuttamisella uhkailu ei tuottanut tulosta enkä siis päässyt ratsastuskouluun. Kosketus hevosiin jäikin vuosikausiksi, sillä myös sukulaiseni joutuivat luopumaan hevosista.

Vähän alle kolmikymppisenä sitten päätin toteuttaa lapsuuden haaveeni ja soitin Raijan tallille aikuisille starttavasta alkeiskurssista. Kurssihan oli tietenkin mennyt jo täyteen, mutta ratsastuskoulun pitäjä Raija ehdotti, että tulisinkin jo heti ylihuomenna ihan tavalliselle tunnille. Onneksi tuo tulikin noin nopeasti sillä muuten olisin saattanut jättää menemättä. Siitä se idea sitten lähti! Ja tässä ollaan nyt.

Alkusanat

En ole koskaan pitänyt minkäänlaista päiväkirjaa elämästäni; en edes teininä, vaikka "Teinari" minullakin oli ja sinnehän piti kirjoittaa kaikki tärkeät jutut. Joskus sitä kuitenkin vanhoja kuvia katsellessa tulee mieleen, että olisipa tullut kirjoitettua itselleen muistiin vähän enemmänkin, muisti kun tuppaa heikkenemään vuosien kerääntyessä... Tästä sainkin idean pitää vähän niinkuin itseäni varten blogia minun ja nykyisen hevoseni Tessan elämästä. Toivottavasti yhteinen tiemme on pitkä ja mutkaton, alku tosin voisi olla parempikin.