Vastustaa

Hah! Luulin jo, että alamme elämään nousujohteista loppuvuotta, mutta sitten siihen tuli yksi rokotusreaktio...

Tessa sai Duvaxyn IE-T rokotteesta haittavaikutuksena ison turvotuksen kaulaansa. Rokotuksen jälkeisenä päivänä ei vielä ollut mitään, mutta tiistaina kaula jo turvotteli. Keskiviikkona se olikin jo sitten parin kämmenen kokoinen, kovahko, kosketusarka ja sentin koholla. Lämpöä hevosella ei ollut. Otin yhteyttä eläinlääkäriin joka antoi ohjeeksi seurata lämpöä sekä turvotusta ja käski ottaa yhteyttä heti jos muutosta tulee.

Turvotus oli ja pysyi, mutta lämpöä hevosella ei onneksi ollut.
Suurin turvotus hävisi viikossa pikkuhiljaa, mutta kaulaan jäi golfpallon kokoinen kova patti. Ei kun soittamaan eläinlääkärille taas. Nyt täytyy tarkkailla paiseen varalta tuota pattia.
Ell aikoi tehdä rokotevalmistajalle haittavaikutuskantelun, koska kyseinen rokote on aiheuttanut muillekin jälkiseuraamuksia.

Meillä seuraillaan nyt patin kehitystä. Liikkua saa mikäli hevonen ei vastusta liikkumista. Tässä tosin pienenä hidasteena on se, että joka paikka, niin kenttä kuin olemattomat maastotkin, ovat aivan peilijäässä. Sinne ei tee kyllä mieli yhtään mennä luistelemaan.

Josko ensi vuosi olisi sitten meidän vuotemme☺!

Huoltoa

Vihdoin meillä oli kengitys ja Tessalle saatiin tilsakumit kavion ja kengän väliin!
Pääsin viime viikon aikana paristi ratsastamaankin ja hevosella olisi ollut virtaa mennä vaikka vähän hurjempaakin vauhtia. Koitin pitää ratsastushetket maltillisina, koska tähän kuuteen viikkoon (lumien tulon jälkeen siis) en montaa kertaa ole päässyt selkään kapuamaan kelien takia. Mielestäni on turha ottaa riskejä, jos kavioihin kertyy valtavat tierat; siksi T on pääosin vain tarhaillut.

Eilen Tessalta raspattiin hampaat ja se sai rokotuksen. Hampaiden raspaus olisi voinut toki olla hiukan aiemminkin, sillä vähäsen oli jo poski mennyt rikki kun piikki oli hangannut siihen. Kaiken kaikkiaan ell kuitenkin oli sitä mieltä, että tämä puolen vuoden väli raspauksessa on juuri sopiva Tessalle. On muuten melkoisen sitkeä nainen simahtamaan tuo Tessa; annoin sille tunti ennen eläinlääkärin tuloa Domosedan -tuubillisen rauhoitetta, mutta ei se hevonen ollut kuin vähän hitaampi; ei todellakaan nuokkunut pää riipuksissa! Eläinlääkäri tuikkasikin sitten rauhoitetta vielä pienen satsin suoraan suoneen lisää, jotta hampaiden hoito onnistui ilman kevätjuhlaliikkeitä.
Tessahan kammoksuu noita piikkejä ja nytkin, vaikka rauhoitettuna olikin, se säpsähti heti kun tajusi, että eläinlääkäri lähestyy vielä influessapiikin kanssa. Onneksi ell tietää tapauksen ja homma saatiin hoidettua nopeasti ja siististi.

Ell kyseli Tessan mahahaavasta ja meillä menee nyt heinä vaihtoon. T on syönyt maitohapolla säilöttyä esikuivattua heinää, jonka kuiva-aine on 76% ja sokerit 159. Olen epäillyt tuon heinän sopivuutta jo jonkun aikaa ja nyt eläinlääkäri kehotti vaihtamaan sen suosiolla sellaiseen, jossa ei ole käytetty säilöntäaineita juurikin tuon mahan takia. Harmillista ettei tallilla ole kuivaa heinää kuin ponin tarpeisiin ja joudun itse etsimään Tessalle heinät. Kuivan heinän etsiminen viime kesän jäljiltä on kuin metsästäisi sitä neulaa heinäsuovasta! Olisi ehkä sittenkin pitänyt uskoa äitiä ja tehdä sitä seiväsheinää viime kesänä... Mutta katsellaan nyt jospa sitä vaikka löytyisi.

Muutama päivä otetaan nyt rauhallisesti, mutta sitten saa tositoimet alkaa. Minulla on tavoitteena saada itseni "kesäkuntoon 2017", sillä tässä on täti päässyt repsahtamaan ihan huolella, enkä todellakaan ole missään hyvässä kunnossa. Hevonen on yhtä rapakuntoinen kuin omistajansa ja molemmat tarvitsemme kunnon kohotusta reippaasti. Olisi niin kiva ensi kesänä osallistua johonkin 1 -tason kilpailuihin, mutta sitä ennen tarvitaan harjottelua ihan kaikessa aina traileriin menemisestä hallittuun esteiden ylitykseen saakka. Jännityksellä odotan tuleeko tuosta ensin mainitusta koskaan mitään :)

Talvi?

Ilman tilsakumeja ihan turha ajatellakaan hevosen pärjäävän...
Kuva eiliseltä; tänään olikin jo kenttä ihan sula...

Tieraa...

Onneksi kuukauden takainen (onko viime kirjoituksesta jo niin kauan?) epäpuhtaus johtui vain lihasjumeista ja nyt kaikki on taas hyvin. Tai hyvin ja hyvin... Suomeenhan saapuikin yllättäen talvi jo marraskuun alussa; lunta heitti het semmoset 30-40 senttiä! Tähänhän ei osattu varautua lokakuun lopulla olleessa kengityksessä ja Tessalla on pelkästään hokkikengät jalassa, ilman tilsakumeja! Kaviot keräävät niin mahtavat lumipaakut, että liikkuminen ilman ratsastajaakin näyttää kovin vaivalloiselta; meikäläisen painon kanssa se olisi varmasti kohtalokasta nivelille ja jänteille. Siksipä meillä onkin kokeiltu kaikenlaisia tierojen estokeinoja. Ruokaöljy, show shine, vauvaöljy ja partajugupurkin kannesta tehdyt pohjalliset on kaikki testattu, mutta mikään noista ei toimi. Joten me ei nyt olla treenattu oikeastaan mitään muuta kuin irtojuoksua😁.
Hieroja löysi Tessalta lavan ja olkapään luota jonkun ihmeellisen kananmunan kokoisen pahkuran, jonka arveli olevan arpikudosta; olisiko T joskus saanut potkun kaverilta vai mikä lie? Tämä on sellaisessa kohdassa, että jumi siinä on hyvinkin voinut aiheuttaa jumia myös vatsan alle ulottuvaan lihakseen. Jännä miten pitkälle vaikutukset voivatkin ulottua. Mutta kaiken kaikkiaan T ei ollutkaan niin pahasti jumissa lihaksistaan mitä luulin. Ehkä ollaan jotain tehty oikein!😉

Ei hitto!

Ei elämä mene aina niinkuin on suunniteltu, tai niinkuin sen itse olisi suunnitellut...

Jonkin aikaa päästiin Tessan kanssa jo tekemään pienimuotoista treeniäkin; kentällä uskallettiin jo ympyrälläkin ravailla ja suorilla laukata.
Kunnes torstaina ratsastaessani huomasin heti alkukäyntien jälkeen hevosen olevan täysin eriparia etu- ja takapäästä. Ravissa T "hypähti" oikealla takasella... Se ei varsinaisesti ontunut, mutta ravi oli epäpuhdasta. Edellispäivänä kaikki oli hyvin ja ravi tahdikasta ja sujuvaa.

Voi Luoja!!! Enkö minä ole ansainnut ehjää ja toimivaa hevosta vai miksi ihmeessä meitä jatkuvasti koetellaan? Eikö meidän olisi jo vihdoin aika saada tämä homma toimimaan?

Perjantaina vein hevosen kentälle ja alkuun taluttelin sitä muutaman kierroksen ajan. Sitten päästin Tessan vapaaksi ja pyysin sitä ravaamaan. Ravi oli ihmeellisen näköistä; T otti oikealla jalalla selvästi lyhyempää askelta ja hypähti laukalle. Oli vaikea erottaa, että oliko se kumpaan kierrokseen parempi tai huonompi, mutta hyvä se ei joka tapauksessa ollut.


Olin jo aiemmin pistänyt merkille tuon oikean takajalan lyhyemmän askeleen, koska vasemman takajalan kantapallot olivat omituisesti kuluneet. Lähetin kuvat kengittäjälle, joka lupasi miettiä ratkaisua seuraavaan kengitykseen.

Tuossa näkyy miten kantapallot ovat selvästi kuluneet vaaleammaksi oletettavasti siksi, että T on ottanut tällä vasemmalla takasella pidempää askelta. Oikean kantapallot eivät ole kuluneet.









Nyt alan olla jo epätoivon partaalla tuon hevosen kanssa. Inhottavasti jossain selkärangassa on tunne, että Tessalla on kuitenkin jotain vakavampaa vialla.
Ostotarkastuksessa vuosi sitten kuvattiin kaikki jalat eikä niissä ollut mitään normaalista poikkeavaa. Kuitenkin vuodessa voi nivelissä tapahtua vaikka mitä ja sitähän tässä nyt pelätään; nivelrikkoa! T ei todellakaan ole ollut rankassa liikkeessä, mutta siltä puuttuu ne niveliä tukevat lihakset. Niitähän tässä ollaan nyt jumakauta rakentamassa! Voiko se hevonen muka mennä rikki näin pienestä?!

Hieroja on tilattu hieromaan hevoselta jumit pois, joten kävelytän hepoa nyt siihen asti, jotta nivelet saavat kuitenkin liikettä. Jos tilanne ei näytä korjaantuvan yhtään niin sitten se on kutsuttava eläinlääkäri paikalle ja kenties kuvattava nuo takajalat.
Nyt kyllä masentaa senverran rankasti, että en melkein jaksa edes ajatella koko asiaa.

Elämää

Aivan liian harvoin tulee laitettua nykyään ajatuksia paperille, tai tässä tapauksessa siis koneelle.
Edelleenkin mietin, että lukeeko näitä raapustuksia edes kukaan, mutta itseänihän tästä voi syyttää, koska en ole markkinoinut blogiani mitenkään...

Hevosen kanssa ollaan päästy jo ratsastustouhuihin ja etenemme hitaasti mutta varmasti. Tosin juurikin toissapäivänä päästin Tessan kentälle vapaaksi kun ei vain ollut mitään fiilistä ratsastaa. Ja kyllä se tyttö ottikin ilon irti kun pääsi päästelemään koko kenttää hyväksi käyttäen!

Meillä päin on liikkunut sekä susia että karhuja oikein urakalla. Rohkeimmat sudet on havaittu aivan asuintalojen nurkilla pyörimässä sekä myös rajanylityspaikalla ajoneuvojen seassa. Luultavasti nämä sudet eivät ihmistä pelkää eivätkä siis myöskään hevosta. Myös karhuja on riistakameroiden kuviin jäänyt tasaisin väliajoin ja nekin tunnetusti koittavat täyttää vatsansa talven unia varten...
Tästä syystä hiukan jännittääkin lähteä koirien kanssa lenkille aamuvarhaisella otsalampun valossa. Meidän maastolenkille vievä tie on vihdoin saanut sellaisen päällysteen, että siinä voi hevosella astella joten ehkäpä jo ensi viikonloppuna uskaltaudutaan vähän maastoilemaan. Täytynee tosin pitää meteliä siellä pusikoissa ettei sudet ja karhut tulisi luoksemme.

Mietin erilaisia puomiharjoituksia takajalkojen lihasten kasvattamiseen. Eläinlääkärihän totesi, että hyvät lihakset takapolven ympärillä tukevat niveltä.
Löysinkin Ratsastusharjoituksia arkeen ja juhlaan! -blogista vaikka kuinka paljon hyviä harjoituksia, kiitos Sari! Nyt vain kuntoilemaan.

Ainakin hetkellinen helpotus

Nyt on sitten parisen viikkoa tallattu hevosen kanssa kylätietä. On muuten tullut tutuksi tuo kylätie; koska emme pääse vieläkään parempiin maastoihin, ollaan sahattu tätä sitten edestakaisin. Siitä tulee parisen kilometriä eestaas. Parin kilometrin päässä olisi mahtava hiekkatie (metsäautotie kovalla pohjalla), mutta sinne päästäkseen pitäisi kulkea jonkin matkaa kohtalaisen vilkkaasti liikennöidyn tien laitaa, joka kyllä itseäni hirvittää aika tavalla.
Koko ajan mielessä on ollut pienen pieni pelko siitä ettei tuo niveltulehdus paranisikaan vaan muuttuisi kenties ajan kuluessa pahemmaksi.

Tänään oli kontrollipäivä. Ei kun hevoselle taas Lameness Locator sensorit kiinni, hattu päähän ja juoksuksi. Juostiin ensin kovalla hiekkatiellä ja siitä siirryttiin kentälle juoksemaan ympyrää.
Sitten analysoitiin tulokset: Tessalla on maahan astumisvaihe parantunut ns. "kipeässä jalassa" 56% ja ponnistusvaihe on parantunut 33%. Muut jalat olivat edelleen täysin puhtaat. Piikitys ja kävelytys olivat siis toimineet!

Tästä jatketaan nyt edelleen ainakin viikon verran kävelemällä; tosin sen saa tehdä jo selästä käsin, mutta edelleen mieluiten kovalla alustalla ja pitkiä lenkkejä. Hmmm... missähän niitä pitkiä lenkkejä tekisi? Pikkuhiljaa sitten saa alkaa ravaamaan sekä laukkaamaan pieniä pätkiä kerrallaan ja suoraan. Mäkien kiipeämistä käynnissä eläinlääkäri suositteli myös.
Meillä on kentällä senverran hyvä pohja ettei eläinlääkäri kieltänyt siinä ratsastamista, mutta pieniä ympyröitä pitää ainakin alkuun vältellä.

Ihanaa päästä pitkästä aikaa satulaan! T ei välttämättä ole yhtä ihastunut joutuessaan palaamaan takaisin työnteon pariin, mutta varmasti se jossain vaiheessa tulee tykkämään hommista.
Täytyy ihan ensimmäiseksi tilata Tessalle hieroja, sillä eläinlääkärin mielestä kannattaisi nyt hieroa takakroppa (varsinkin se polven alue) auki jotta työnteko olisi miellyttävämpää hevoselle.

Nyt siis hetkellisesti helpottaa hevosen omistajaa huolien osalta!

Uskon asia

Ostin heti diagnoosia seuraavana päivänä Tessalle Aviformin Suppleze Gold nivelvalmistetta.
Väittävät, että se olisi yksi markkinoiden parhaista pitoisuuksiensa takia. Väittävät myös etteivät ne aineet imeydy suun kautta otettuna. Väittävät myös paljon muuta...
Noh, tämä täti on valmis kokeilemaan josko tuo valmiste kuitenkin auttaisi.
Ja jos oikein kovasti uskoo johonkin niin eikös se sitten auta?

Olen suhtautunut aina hiukan skeptisesti juttuihin joita ei ole pystytty todistamaan konkreettisesti, mutta edellisen hevosen ja aiempien koirieni kokemusten perusteella olen joutunut joustamaan...
Ensin tutustuin homeopatiaan, sekä koiran että hevosen osalta, sitten yrttien hoitavaan vaikutukseen ja väittäisin, että kumpikin auttoi kyseisissä tapauksissa.
Siksipä en nykyään sulje mitään vaihtoehtoa vaivojen hoidossa pois.

Kerron myöhemmin kokemuksista tuon Suppleze Goldin osalta. Nyt jatketaan päivittäisiä talutuskävelyitä Tessan kanssa.

Väärä jalka ep?

Keskiviikkona meillä kävi eläinlääkäri. Kerroin hänelle Tessan kaatumisesta laitumella ja kuinka olemme juoksuttaessa todenneet sen olevan ep vasemmasta takajalasta. Tämän on siis nähnyt pari muutakin kuin vain minä...

Eläinlääkäri kuvasi Tessan lämpökameralla samalla kun selitin hänelle antaneeni Tessalle laseria juurikin tuohon vasempaan kannikkaan.
Sitten Tessalle laitettiin ontumamittarit kiinni oikean etujalan vuohisen ympärille sekä lautasten päälle selkään, päähän sille laitettiin "lippis" eli jonkinlainen hattu liittyen tuohon ontumamittariin.
Juoksin sitten hevon kanssa kovalla tiellä edestakaisin muutamaan kertaan ja kaikki juoksu tallentui eläinlääkärin kannettavaan.
Siitä siirryttiin kentälle, jossa juoksutin Tessaa kumpaankin suuntaan jonkin aikaa. Takajalka vielä taivutettiin ja sitten siirryttiin analysoimaan tulosta.
Hienoa, että meillä on niin hyvin varusteltu eläinlääkäri, että nämä tutkimukset onnistuvat ihan kotitallilla eikä tarvitse lähteä ajelemaan mihinkään klinikalle!

Täytyy sanoa, että tulos oli enemmän kuin yllättävä!! Tessa ontuikin oikeaa takajalkaa ja eläinlääkäri diagnosoi oikean takapolven niveltulehduksen!
Olin kuin puulla päähän lyöty; mistä hitosta tuo hevonen sellasen on voinut saada?? Polveen ei ole tullut haavaa, se ei ole saanut tietääkseni mitään osumaa, eikä hevosen liikutus ole ollut mitenkään rankkaa enkä kertakaikkiaan keksinyt mistä se olisi voinut tulla... Eläinlääkäri sanoi, että näille ei aina löydy selitystä, mutta itse haluaisin keksiä syyn tapahtuneelle.
Tessastahan otettiin vuosi sitten ostotarkastuksessa kuvat polvista eikä niistä löytynyt mitään hälyttävää; lievää uudisluuta kummassakin takapolvessa, mutta silloin Tampereella eläinlääkäri sanoi, ettei se vaikuta tulevaan käyttötarkoitukseen mitenkään.

Siinä sitten ulkona talliin päin mennessämme eläinlääkäri iski Tessalle rauhoittavat suoneen ja sisällä polvesta ajeltiin karvat ja se putsattiin ekstrahyvin ja sitten piikitettiin. Kortisonia sinne kai meni; olin vieläkin niin puulla päähän lyöty etten edes muistanut kysyä mitä ainetta polveen meni.
Parin viikon kävelytyskuurin jälkeen sitten kontrolli ja jännittää jo nyt niin ettei mitään tolkkua. Toivottavasti piikitys auttoi ja hevoseni pääsee elämään täyttä hevosen elämää eikä lisäongelmia tule tulevaisuudessakaan.

Uusi tuleminen

Blogi on ollut tauolla. Ei ole ollut inspiraatiota kirjotella kun en tiedä lukeeko näitä sepustuksia kukaan, koska kukaan ei mitään jälkiä jätä; toisaalta oman kesäloman ja hevosen sairasloman takia ei ole ollut mitään kerrottavaakaan.

Kanttura otti ja liukastui laitumella ja on siis ep. Soitin eläinlääkärille ja puhelinkonsultaation tuloksena ell epäili "kannikkalihaksen" revähtäneen. Hoitona kävelytystä kovalla alustalla. Onneksi T sai jäädä laitumelle, koska se on niin läheisriippuvainen ettei olisi voinut olla yksin hiekkatarhassa.
Poiketen eläinlääkärin ohjeista, en ole kantturaa kävelyttänyt, koska on vaan hitottanu niin kovin. Juuri kun päästiin oikeasti työn touhuihin ja saatiin jo kuntoa nostettua ja katse oli suunnattu pikkuesteiden suuntaan, sattuu näin...

Sain kaveriltani vuokraksi laserin ja tuntuu olevan sen verran hyvä peli, että jahka rikastun ostan oman laitteen. Tuossa kuva laserlaitteesta jollainen oli käytössä.
 

Kesäloma oli ja meni taas aivan liian nopeasti ja tuntuu etten mitään järkevää saanut aikaseksi. Aina sama juttu; sitä lomaa odottaa kuin lottovoittoa ja sitten kun se tulee, se on ohi ennenkuin on tajunnutkaan.

Nyt pikkuhiljaa alan kävelyttämään hevosta ja jos vain rahat riittää niin kutsun paikalle myös Tuijan käsittelemään hevosen läpi. Talous on tällä hetkellä niin heikoilla kantimilla, että kaikenlaiset ylimääräiset kulut pitäisi kyllä karsia listalta välittömästi...

Leuka rintaan ja nenä kohti uusia pettymyksiä!!

Pohdintoja työelämästä

Olen alkanut harkitsemaan vakavasti uran/työpaikan vaihtoa. Syynä se, että tämä epäsäännöllinen kolmivuorotyö (jaksotyö) on alkanut viemään voimani aivan totaalisesti. Tuntuu, että nämä työvuororytmit joita meidän työpaikassamme teemme, pahentavat tätä kokonaisvaltaista uupumusta ja liian vähät vapaapäivät yövuoroista toipumiseen eivät enää riitä minulle.

Nuorempana jaksoin ja jopa tykkäsinkin näistä epäsäännöllisistä työajoista sekä hassusta työrytmistä, jolloin väliin ollaan vain pari hassua päivää töissä ja välillä sitten tehdään pidempiä työputkia. No enää en ole nuori ja tunnun jopa kaipaavan säännöllistä rytmiä elämääni.
Olen huomannut vanhenemisen myötä väsymyksen iskevän kroppaan enemmän, rytmien kääntely on todella paljon vaikeampaa kuin aimmin ja muistini ei todellakaan ole nykyään mitenkään hyvä.

Kuitenkin tästä työstä maksettava korvaus antaa minulle mahdollisuuden pitää hevosta, omakotitaloa ja kunnollista autoa. Enkä toisaalta tällä koulutuksella tulisi saamaankaan saman palkkaluokan päivätöitä. Mikä siis eteen kun oma jaksaminen alkaa olla loppu, mutta en toisaalta ole valmis luopumaan elämisen tasosta?

Ajatus opiskelemisesta kävi myös mielessä, mutta en vieläkään ole päättänyt mitä minusta tulee aikuisena enkä siis yhtään tiedä mitä opiskelisin. Entä jos opiskelen alaa, jolla ei tulevaisuudessa olekaan töitä tarjolla? Pelottavalta tuntuu myös ajatus siitä, että opiskelun aikana miulla ei olisikaan varaa pitää hevosta, se kun ei ole ihan halpaa hommaa. Työn ohella opiskelu näillä työvuoroilla ei todellakaan innosta kun nyt jo väsymys on välillä aivan totaalista.
Voi kunpa jostakin saisi vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja taivaalta tippuisi suuren suuri rahatukko, jotta voisin lopettaa kamalan kolmivuorotyön!

Eroahdistusta ja ötökkäsotaa

Laidunkausi on siis avattu.
Meillä T on ainut kolmesta hepasta, joka saa laiduntaa kaikkein vehreimmillä laitumilla; ponilla on kaviokuumeriski ja Ropsun täytyy laihduttaa.
Tessalla on vain yksi pieni ongelma tuossa laiduntamisessa; se kun menee aivan sekaisin jollei se näe ponia! T luulee kai ponia omaksi varsakseen ja järkyttyy heti kun poni häviää näkyvistä. Höppänä se on! T alkaa ravaamaan tai laukkaamaa aidan viertä aivan hikipäissää eikä pysty keskittymään edes syömiseen kun ponia pitää etsiä katseella kaiken aikaa. Siksipä on aivan ihanaa, että ponille on aidattu pienen pieni alue, josta heinä on ajettu konella tosi lyhyeksi, jolla poni voi "laiduntaa" Tessan vieressä. Kumpikin taitavat olla tyytyväisiä ratkaisuun. Tai ehkä ponia vähästi hämmentää että se ruoho todellakin on vihreämpää siellä aidan toisella puolella.

Yhtäkkiä tulleet lämpimät kelit ovat tuoneet mukanaan myös ärsyttävät ötökät. Itikat, mäkäräiset ja jopa paarmat ovat heilahtaneet jo toukokuussa riesaksemme ja hevoset näyttävätkin ryntäistään lähinnä haulikolla ammutuilta. T joka ei vielä viime syksynä joutunut kärsimään juurikaan ötököistä, saa nyt aivan valtavia paukamia edellämainittujen vihulaisten iskuista. Eräänä päivänä tavoitin sen juoksemasta laitumelta aivan hiestä märkänä ja syynä ei todellakaan ollut ponin häviäminen näkyvistä, vaan desanttien joukkoisku. Tammaparan mahanalus ja jalkoväli ovat vereslihalle tikattu mäkäräisten puremista ja ryntäissä on peukalonpään kokoisia paukamia.
Mie olen yrittänyt hölvätä jos jonkinmoista tököttiä tuohon elukkaan, mutta tuloksetta. Kauhulla odotan ajankohtaa, jolloin paarmojen joukkohyökkäys alkaa tai polttiaisten esiinmarssi...
No siihen asti mennään Dr Repelin ja pikiöljyn kuorruttamalla hevosella, jota rasvataan säännöllisesti hevossalvalla. Olen miettinyt ötökkäloimen ostoakin, mutta kun en haluais kesällä hevolle mitään loimea päälle pukea.

Ah, kesä ja kärpäset (vai paarmat?)

Laitumelle, mars!

Jiihaa! Kelit on olleet niin suotuisat Suomessa, että laitumet ovat kasvaneet vauhdilla. Mekin päästiin rakentamaan laitumet hepoille ja se on nykyään niin helppoa kun ei rautakankia tarvitse raahata kilometritolkulla mukana; pelastuksen tuo muovikepit, joissa on aitalankaa vaille kaikki valmiina!
Niinpä mekin eilen pari tuntia painiskeltiin aitatolppien ja -lankojen kanssa ja niin vain saatiin polleille laidunaitaukset tehtyä. Valitettavasti T ei saa laidunkaveria rapsutteluavuksi, mutta viereen sentään poni tuli.

Työ syö enemmän aikaani kuin mitä toivoisi enkä ole juurikaan päässyt heppapoloista liikuttamaan. Se ei taida olla asiasta moksiskaan vaan taitaapi nauttia saamastaan vapaasta. Toisaalta T kyllä myös tykkää tehdä töitä tai ainakin se pärisee tyytyväisenä kun jokin asia onnistuu ratsastaessa.
Meillä on meneillään myös traileritreenit eli koitan totuttaa Tessan käymään traikussa niin, että se tuntisi olonsa siellä hyväksi. Ensi viikolla koitetaan saada poni kaveriksi tähän projektiin.

Hampaiden ja kentän hoitoa

Kylläpä on vierähtänyt pitkä aika viime postauksesta. Eipä tässä ole kyllä ollut mitään sen ihmeempiä tapahtumiakaan.

Taina kävi "säätämässä" Tessan satulan sopivaksi ja nyt päästään treenaamaan. On muuten tosi hyvä, että satulaa voi noinkin paljon muokata, sillä varmaan kuukauden päästä joudutaan taas katsomaan satulan sopivuus jos päästään ratsastamaan. Jostain syystä Tessan selkä oli aiemmin paljon suorempi kuin nyt ja satulaan jouduttiinkin laittamaan toppausta niin, että se hiukan kaarevoitui.

Perjantaina 29.4. eläinlääkäri kävi hoitamassa Tessan ja ponin hampaat. Saatiin selvyys siihenkin mistä hampaasta Tessalta silloin lohkesi se palanen; vasemmalta 4. poskihammas ulkoreunalta, mutta se ei aiheuta mitään ongelmia, pitää vain muistaa tulevaisuudessa tarkistaa se hammas erityisen huolella.
Poni sensijaan joutui kärsimään hampaan poistosta eikä siis saada ratsastuskaveria ainakaan viikkoon.

Mieheni hitsasi meille ratsastuskentälle lanan. Ja siitäpä tulikin todella hieno, oikein Ferrarin punainen paholainen!
Kyllä nyt kelpaa ratsastaa kun saadaan kenttä tasoitettua juuri silloin kun tarvitaan.

Kesän tulon voi jo tuntea, sillä ilma on lämmennyt hurjasti, aurinko paistaa ja pikkuhiljaa voikukat ja muut vihreät alkavat kasvattaa itseään syömiskuntoon. Västäräkkejäkin on jo näkynyt.

Kuu kiurusta kesään,
puolikuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
Pääskysestä ei päivääkään,
joten niitä pääskyjä odotellessa...

Ulkomailla

Nyt on pieni hevosreppana saanut sitten vähän hermolomaa meikäläisestä, sillä suuntasin matkani tänne erääseen urheiluhevosten mekkaan Saksaan (tarkemmin sanottuna Westfalenin alueelle).
Voi pojat ja tytöt; ette uskokaan miten hurjasti näkyi heppoja ja heppatalleja junamatkalla lentokentältä kohteeseen. Siinä sitä maalaistytöllä oli ihmettelemisen aihetta kerrakseen ja pää kääntyili kun piti yrittää ahnehtia silmillään kaikki mahdollinen.

Olen päässyt raapaisemaan saksalaisen hevoskulttuurin pintaa ja mieli tekisi sukeltaa syvemmälle tuohon maailmaan. Täytynee tulla jossain vaiheessa uudelleen, jotta pääsen tutustumaan myös paikalliseen kilpailutarjontaan, joka näyttää olevan paitsi halvempaa kuin Suomessa, myös tarjonnaltaan hemmetin paljon runsaampaa ja laadukkaampaa. Täällä tuskin syytetään huonoja pohjia tai ratoja jos ei pärjätä kisoissa, vaan katsotaan peiliin ja todetaan että vielä pitää treenata. Tuohon saksalaiseen kilpailujärjestelmään en vielä oikein päässyt sisälle...

Olen päässyt näkemään hyvää ratsastusta, huonompaa ratsastusta, hienoja hevosia ja vähemmän hienoja hevosia, mutta oon pääsyt pikkiriikkisen näkemään täkäläistä toimintaa mm. estehevosten koulutuksesta.

Pieni suomalaistyttö kaukaa korpien kätköistä on aivan tohkeissaan kaikesta näkemästään eikä tässä vielä oikein ole edes nähtykään paljon mitään...
Kyllä täällä jonkinasteisen alemmuuskompleksin saa kun miettii meikäläisten räpeltämistä noitten kantturoitten kanssa. Ja minkälaiset treenimahdollisuudet täällä onkaan!
Jään odottamaan seuraavaa mahdollisuutta tulla tänne...

Normisettiä

Tuntuu jotenkin tyhmältä kun ei ole mitään uusia eikä varsinkaan iloisia kuulumisia kerrottavana. Meidän elämämme nyt vain menee niin lilliputin askelin eteenpäin ettei mitään voitonriemuisia kiljahduksia tältä suunnalta kuulu...

Tessa on saanut kesäkengät jalkaan ja kengittäjän mielestä se on myös mukavasti pyöristynyt. Tänään ratsastaessa tuntuikin siltä kuin hevosella olisi käsijarru päällä; askel oli jotenkin lyhyt. Vähän aikaa pähkäiltyäni asiaa hoksasin, että satula on liian kapea hevoselle. Täytyy huomenna tarkastella asiaa lähemmin, tänään jätin ratsastuksen siihen ja juoksutin hevosen, koska yritin kiirehtiä nukkumaan yövuoroa varten.
Tessan satulassa (Bates Elevation+) on tällä hetkellä sininen kaari, joka on siis mediumwide. Tessan selkäranka ei ole mitenkään korkea, joten helposti voi hevosen lihotessa kaari vaihtua leveämpään nopeassakin tahdissa. Ja siis lihasta tuossa selässä ei vielä ole...

Tessalla on joku ihme ongelma tuon tallin oven kanssa; tänäänkin se jumittui ovelle eikä sillä ollut aikomustakaan astua ovesta sisään. Tarhasta hakiessa olinkin jo valmiiksi paloitellut pari porkkanaa sille taskuuni, jotta pystyin palkitsemaan sen heti kun se astui talliin sisälle. En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että se stoppaa ovelle kun tultiin kentältä takaisin talliin purkamaan varusteita... Siinä sitten tovi jos toinenkin seisoskeltiin; tuo hevonen kun ei paineistamalla tule sitä vähääkään vaan siinä tilanteessa se heittäytyy oikein hankalaksi. Lopulta sain hevon käppäilemään karsinaansa, jossa riisuin siltä nopsasti varusteet pois, jotta hän pääsisi palkinnoksi mahdollisimman pian takaisin laumansa luokse tarhaan.

Viikonloppuna saa hevonen pienen paussin miusta, sillä lähden ystäväni luo Saksaan pikku pikku lomalle. Ei sitä tiedä jos siellä vaikka vähän hevosiakin näkisi; ainakin Emppua pitää päästä moikkaamaan. Toivottavasti muistan ottaa paljon kuvia reissulta, jotta näissä postauksissa olisi joitain katsottavaakin...

Seepra?

Liekö tämä vain toiveunta vai todellistako on? Nyt vain tuntuu siltä, että Tessan mahaongelmat alkavat olla paranemaan päin...
Hepo on syönyt nyt Boulardii for Animals -tuotetta kolmisen viikkoa ja vaikka T ensimmäisen viikon jälkeen menikin vatsastaan pahemmaksi, niin nyt se on rauhottunut tosi paljon. En osaa sanoa oliko tuosta tuotteesta meille se apu vai onko hepo vain huolellisen ruokinnan ja hoidon takia parantunut.
Tässä ollaan paristi jo käyty selästä käsin kentällä liikkumassa ja T ei vastustele satulavyön kiristystä läheskään niin paljon kuin aiemmin. Jospa tästä epämääräisestä vatsakipuilusta päästäisiin ja voitaisiin keskittyä treenaamiseen ja päästäisiin kesällä tutkimaan maastojakin. No pessimisti ei pety, ja siksi minäkään en vielä tuulettele täällä...

Tänään päästin Tessan irtona juoksemaan kentälle kun kenttä oli niin hyvässä kunnossa. Tuloksena minulla oli seepran värinen hevonen, koska T piehtaroi kosteassa kentän hiekassa niin antaumuksella. Irtilähtevä talvikarva varmasti kutittaa kovasti kun en ole sitä pariin päivään ehtinyt töiden takia harjailemaan.

Huuhailua

Kun on nyt jonkinverran tullut selattua tuota internetin ihmeellistä maailmaa Tessan mahahaavan takia, niin olen eksynyt kovin monia blogeja lukemaan joissa tuskaillaan mahahaavahevosen kanssa. Blogilaiset ovat saaneet hevosilleen apua omepratsolista ja sukralfaatista mutta ovat jatkaneet varsinaisen lääkekuurin jälkeen erilaisilla tukihoidoilla elämää. Yhdestä blogista luinkin sitten valmisteesta, joka on kehitetty limakalvovaurioiden hoitoon; se on Boulardii for animals.

Tästä tuotteesta en ollut koskaan kuullutkaan, mutta bloggaajan rohkaisemana uskaltauduin kokeilemaan tuotetta. Pakkauksessa on 26 pientä annospussia, jotka sisältävät siis limakalvoja korjaavaa ainetta sekä hyvälaatuista hiivaa ja annostus on pussi päivässä. Hinta ei ollut paha, joten jps tästä ei mitään iloa olekaan, ei kokeilu ole kallis... Toivottavaa tietenkin olisi että tämä auttaisi, sillä ei tuo T vielä kunnossa ole. Olenkin jo valmistautunut ostamaan lisää Peptizolea jollei muu auta.

Hevosesta on vaikea sanoa milloin kyse on kivusta ja milloin ns. kipumuistista. T luimistelee kun sitä harjaa satulavyön kohdalta tai laittaa vyötä kiinni. Se ei myöskään edelleenkään ratsastaessa lähde raviin kovin helposti, muttei sentään enää yritä pystyyn. Se on kuitenkin selvästi parempi lääkekuurin jälkeen eikä enää teroita hampaitaan kaltereihin. Kuitenkin vaistoan ettei ihan kaikki ole vielä hyvin.

Talven riemuja

Meninpä lupaamaan kummipojalleni laatuaikaa laskettelun parissa viime talvena... Viime talvi oli mitä oli ja meidän laskettelureissusta ei tullut mitään. No mitä tekee 11 -vuotias poika?  Muistaa tietenkin kummin tekemän lupauksen ja soittaa sopivan tilaisuuden tullen ja muistuttaa kummiakin mokomasta lupauksesta. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä lauantaiaamuna kakaran kanssa mutkamäkeen.
Meillä olikin varsin mukava parituntinen mäessä enkä edes kaatunut kertaakaan vaikka sukset eivät ole olleet jalassani yli pariinkymmeneen vuoteen!!! Hui kauhistus, onko siitä todellakin jo niin pitkä aika? Pentuna tuli paljonkin laskettua ja muutama hiihtolomakin meni Lapissa lasketellessa, mutta sitten se jostain syystä jäi koko homma.
Onneksi tuo laskeminen on kuin pyörällä ajo; kun sen on kerran oppinut hyvin, ei se taito mihinkään häviä ja parin laskun jälkeen ilmassa oli urheilujuhlan tuntua kun muistin miten kauniisti rinnettä tullaan alas.
Mutta maailma on muuttunut sitten 80 ja 90 -luvun; nykyään lähes kaikilla, ikään, sukupuoleen ja jaloissa oleviin välineisiin katsomatta, on kypärä päässä! Onko laskeminen muuttunut vaarallisemmaksi vuosien saatossa vai onko tämä vain muotijuttu? No oli kumpi vain, oli ilo huomata miten kypärä tavallaan kuului kaikkien päähän.
Kuvamateriaalia tästä keikasta ei ole, koska vaatteissani ei ollut tarpeeksi taskuja kuvaamisvälineille (lue puhelimelle).

Tessa pääsi talutuslenkille pelloille kun tallikaveri halusi meidät mukaan rauhoittamaan Ropsun menoa. Ja T todellakin toimi rauhoittavasti; se käveli niin kiltisti ja rauhallisesti vierelläni, vaikka maailma oli täynnä mitä ihanimpia kevättuoksuja ja linnunlaulua. Toivottavasti se on tulevaisuudessa selästäkin käsin yhtä rauhallinen maastolenkeillä sillä ne tulevat ohjelmistoon heti kun vain sinne maastoon kunnolla päästään.
Kevätaurinko lämmittää jo niin kovasti, että lenkin jälkeen T pääsi nakuna loppupäiväksi tarhaan ja huomenna näyttäisi olevan yhtä kaunis päivä niin, että T saa huomennakin nakuilla.

Nämä aurinkoiset kevätpäivät saavat odottamaan kesää aina vain enemmän ja lastaustreenit jatkuvat heti kun voin taas peruuttaa trailerin tarhan portille. Jospa se nainen jossain vaiheessa sinne traileriinkin kömpisi ja päästäisiin muuallekin treenailemaan. (Onkohan tämä ennakointia ja sitten taas joku menee mönkään?) Olin ilmoittautunut lastauskurssillekin pääsiäislauantaiksi, mutta kurssi siirtyikin parilla viikolla eteenpäin, joten enpä sinne sitten pääse. Tämä työ aiheuttaa näitä erinäisiä ongelmia osallistua tapahtumiin kun työvuorolistat tehdään jo pari kuukautta etukäteen ja vuoroja ei oikein pysty listan julkaisemisen jälkeen muuttamaan...

Aurinko ei paistakaan keväällä risukasaan

Tessan omepratsolikuurin loppumisesta on parisen viikkoa ja valitettavasti tyttö ei tunnu vieläkään terveeltä. Sillä on edellen silmien päällä "huolirypyt" ja se luimistelee kun harjalla tai kädellä koskettaa satulavyön kohtaa.
Kävin pari kertaa selässäkin ja satulavyön laitto aiheutti sen, että T veti hampaillaan kaltereita niin, että meikäläisellä meni iho kananlihalle... Eli ei taida maha olla vieläkään kunnossa. Hitsi kun tuo eläin olisi helpompi lastata niin veisin sen kyllä nielemään letkun Helsinkiin, jotta saataisiin varmistus noille mahahaavoille.

Tässä on parikin kertaa tullut mieleen myöskin se kylmä tosiasia, että hevosharrastus ei todellakaan ole köyhän harrastus. Tuo mahahaavan hoito nyt vain yhtenä esimerkkinä: Peptizole maksaa apteekissa 42€ tuubi ja se riittää 700 kg painavalle hevoselle. Tessa sai sitä 500 kg:n mukaan, joten kolmesta tuubista riitti neljäksi päiväksi ja tuubeja oli yhteensä 21 jolloin se sai sitä normaalisti määrätyn 28 päivän ajan. Hintaa näille omapratsoleille tuli 882€. Sen lisäksi T sai 3 x päivässä 10 tablettia Antepsinia; 60 tabletin paketti maksoi n. 20€ eli päivää kohden 10€.

Tähän astiset kulut mahahaavalääkkeistä ovat siis olleet:
Peptizole 882€
Antepsin 280€
Yhteensä 1.162€

Halpaa eikö totta? Ja nyt siis uhkana on vielä toinen mokoma, jos tuo tyttö näyttää edelleenkin kärsivän.

Meillä on nyt virinnyt ajatus tallilla vaihtaa nykyinen kutteri-olki -kuivitus hamppukuivitukseen kun se hamppu maatuu nopeammin pellolle käytettäväksi. Tessahan on todella epäsiisti karsinassaan; se paskoo ja kusee ihan mihin sattuu ja pyörii siellä kuin karuselli niin, että sen karsinan siivoaminen on hiton ärsyttävää. Kuitenkin olen ollut tyytyväinen tähän nykyiseen olkisysteemiin, sillä T voi halutessaan napostella olkea vaikka sillä onkin lähes vapaa heinä. Tuo on mahahaavan kannalta hyvä kuivikesysteemi ja mielestäni edullinen, sillä "tehtaanmyymälästä" saa purua isoissa 36 kg:n säkeissä ja olki on ilmaista.
Hampun kohdalla epäilen, että se ei Tessan karsinassa pääse muodostamaan tarvittavaa patjaa juurikin tuon kuningattaren pyörimisinnon takia, joten silloin se ei tule toimimaan niin kuin sen pitäisi. Hamppu on tosi paljon kalliimpaa kuin puru, mutta sen menekistä ei tosiaan ole mitään aavistusta, jolloin se voi tulla joko kalliimmaksi käytössä kuin puru tai sitten ei...

Tässä nyt mennään kesään asti nykyisellä kuivikkeella, mutta ensi syksynä taitaa olla vaihdon aika. Tällä hetkellä lantala täytty aika nopeastikin tuosta oljesta, joka on ongelmallinen hävittää kun se pitäisi ajaa ensin aumaan maatumaan ja sieltä vasta pellolle. Puru taitaa maatua vielä kovasti paljon hitaammin eikä sitä voi edes pellolle laittaa. Hamppu olisi kyllä siis tallinpitäjän kannalta kovin käytännöllinen vaihtoehto, mutta ei valitettavasti minun rahapussini kannalta paras mahdollinen...
Olkipellettiä tekisi mieli kokeilla, mutta senkin hinta on suhteellisen korkea. Noh, onneksi tässä on vielä aikaa mietiskellä vaihtoehtoja.

No hittolainen!

Jotta elämä ei kävisi tylsäksi, päätti hepoinen lohkaista hampaansa!
Annoin toissapäivänä hevolle pari porkkanaa kun se urhoollisesti seisoi ulkona tuulessa ja lumituiskussa. Sepä siinä porkkanaa mutustaessaan alkoi pyörittelemään sitä porkkanaa suussaan ja tiputtelemaan palasia hankeen. Ajattelin, että porrkanassa oli joku outo maku eikä se siksi kelvannut kuningattarelle, mutta kun sieltä suusta seuraavaksi tipahti outo ruskea palanen niin ihmettelin että minkälainen porkkana se oikein olikaan... No kohta hoksasin että siinähän on palanen hampaasta, että joku hammas nyt on vähän lohjennut.
Pyysin tallinpitäjää vähän katsomaan kuinka T syö iltaheiniään, että jos alkaa vaikka välttelemään pyreskelua, mutta eipä tunnu hampaan hajoaminen paljon haitata.
Soitin tänään sitten eläinlääkärille, joka kuvat nähtyään oli sitä mieltä ettei ole syytä huoleen. Tarkkaillaan nyt Tessan syömistapaa ja raspataan vähän ajan päästä hampaaseen muodostuva piikki pois, sillä sellainen siihen tulee kasvamaan.
Nyt kun maha on saatu kuosiin niin jotenkin oli arvattavissa ettei kaikki voi vain sujua hyvin, mutta tästäkin selvitään. Tuosta hevosta on oikeasti tullut projekti ja aion onnistua tässä projektissa!

Toivon kipinä

Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta nyt näyttäisi siltä, että Tessan mahahaava alkaa oikeasti paranemaan. Koko omepratsolikuuri on nyt syötetty, samoin Antepsin kolme kertaa päivässä.
T ei ole enää vedellyt hampaitaan karsinan kaltereita pitkin, eikä se ole satulavyön kohdalta kädellä silittäessä luimistellut niin pahasti. Sen yleisilme on hiukan piristynyt ja se syö vieläkin paremmin kuin aiemmin.

Nyt kun kelitkin ovat alkaneet parantua, olen kentällä taluttelun sijaan päästänyt Tessan juoksemaan irtona kentällä ja se liikkuu iloisesti. Ensi viikolla koitan laittaa satulan selkään ja kavuta liikuttamaan hepoista selästä käsin; jospa vaikka uskaltauduttaisiin maastoilemaankin.

Tessan pitkä sairasloma alkaa siis vihdoin olla lusittu. Olen omistanut tamman nyt puolisen vuotta ja suurin osa ajasta on mennyt erinäköiseen kuntoutukseen. Ensin koitettiin saada lihaa luitten ympärille, sitten tuli kaikenlaiset satulaongelmat ja kun vihdoin saatiin sopiva satula, niin mahahaava äityi niin pahaksi ettei ollut mitään järkeä treenailla. Jospa siis nyt päästäisiin tekemään töitäkin.

Asiasta kukkaruukkuun...
Koska seuraan muutamia blogeja, joissa kirjoitetaan elävästä elämästä ylä- ja alamäkineen, olen joutunut todistamaan kaikenlaista loanheittoa blogin lukijoiden taholta. Ei vain voi käsittää minkälaiset ihmiset saavat tyydytystä siitä, että haukkuvat toisen tapoja toimia tai latelevat kaikenlaisia ilkeyksiä täysin nimettömänä.
Minusta on hienoa, että tuodaan esiin myös elämän varjopuolia, ongelmia (kenties ratkaisujakin näihin ongelmiin), sitä ettei kaikki aina menekään kuin Strömsössä ja uskalletaan myöntää epäonnistumisia. Kaikkihan me joskus iskemme päätämme Karjalan mäntyyn ja tunnemme epäonnistuneemme jossain asiassa, siksi onkin kiva lukea kuinka näistä on selviydytty, varsinkin jos tarinalla on onnellinen loppu.
Antakaa siis kaikkien kukkien kukkia ja suvaitkaa toisten julkaista omasta elämästä juuri se, mitä he haluavat. Itse aion edelleenkin kirjoittaa elämänmakuista juttua meidän taipaleesta ja jos se ei jotakuta kiinnosta niin blogin seuraamisen voi aina lopettaa. Minua voi arvostella, sillä tiedän etten osaa ratsastaa enkä varmasti ole se kaikkein pätevin hevosenomistajakaan, mutta nimettömänä sitä ei tässä blogissa tulla julkaisemaan.

Masentaa

Jos elämässä jaettais masennuspalkkioita niin tänään olisin niin ansainnut niitä!
On siis helmikuu, joka joskus aikoinaan on ollut Suomen talvisin kuukausi. Vaan mikään ei ole niinkuin ennen...

Aamulenkillä koirille ei riittänyt taivaalta tuleva vesisade vaan ne kävelivät suurimman osan lenkistä joessa, jossa jääpeitteen päällä oli puolisen metriä vettä. Sen lopun osan ne juoksivatkin kynnöspellolla, joten ne olivat kertakaikkisen likaisia; masentavaa näin helmikuussa.

Mieheni ystävä sai pari päivää sitten kuulla syöpädiagnoosistaan, miuta masentaa hänen puolestaan.

Hevoset ovat seisoneet koko päivän vesisateessa ja ajattelin ilahduttaa Tessaa naksuttelemalla, mutta se ei todellakaan ollut hyvällä tuulella; luimisteli korviaan ja yritti vain napsia porkkanapaloja ilman töitä.
Masentaa kun ei tunnu löytyvän yhteistä säveltä tuon tamman kanssa. Ja joo, tiedän että tammat osaavat olla oikukkaita, mutta kun en tiedä johtuuko tuo oikuttelu mahasta, mielentilasta vai mistä!

Yritän ylläpitää toivoa, että kaikki muuttuu paremmaksi kun T tervehtyy, mutta entä jos se vain ei pidä minusta? Entä jos kaikki vaiva ei olekaan sen arvoista?

Maneesiton elämä

Kovin on vaikeata tämä ratsastusharrastus Suomessa talvisin ilman maneesia. Joko pakkasta on niin että sekä hevonen että ihminen on aivan jäässä (ainakin vasta syksyllä Suomeen saapunut puoliverinen) tai sitten sataa vettä ja kaikki paikat ovat niin liukkaassa jäässä ettei edes luistimilla pysy pystyssä...
Siksipä tänä sateisena helmikuun päivänä, jolloin lämpöasteita oli 2,  tämä hevosen omistaja päätti panostaa itseensä ja päähänsä; kampaamo kutsui lähikaupungissa Viipurissa.
Kenttä oli tosiaan iltapäivästä ton näkönen, nyt on satanu vettä kaiken aikaa niin se on kuin jääkiekkokaukalo...

Ajankäytön hallintaa

Huh huh; tämä kolmivuorotyössä käynti, omakotitalo, kaksi koiraa ja hevosharrastus muodostavat ajankäytön suhteen sellaisen dilemman aina talvisin, että jaksan hämmästellä aina uudestaan ja uudestaan niitä hevosen omistavia ratsastavia ystäviäni, joilla on vielä lapsikin tuossa yhtälössä mukana!
Kun itselläni iltavuoro alkaa jo klo 12 (ja kestää klo 22 asti), niin aamupäivään ei todellakaan jää yhtään ylimääräistä aikaa vaan ihan minuuttiaikataululla mennään. Ja kun niitä iltavuoroja sattuu kolme tai neljä peräkkäin, on elämä yhtä tukka putkella juoksemista.

Esim. tänään vauhti oli päätä huimaava: puoli kahdeksalta herätys (eilen olin klo 22 asti töissä, joten pääsin nukkumaan lumitöiden jälkeen klo 23:30), nopeat aamukahvit, koirat pissalle ja autoon, nilkka suorana lähimpään kauppaan (joka meillä on siis 20 km päässä), kauppaostokset suoritettu juosten, kaahaten kotiin, koirat tarhaan siksi aikaa kun puran kauppakassit, takkaan tulet, tallille laittamaan hevoselle ruuat, lääkkeet ja siivoamaan karsina, vauhdilla kotiin (klo tässä vaiheessa 11:10), koirat tarhaan ja uunin pelti kiinni, suihkuun, eväiden teko, koirat sisälle ja tuhatta ja sataa työmaalle! Ja siis tänään koirat jäi lenkittämättä; yleensä ennen iltavuoroa teen niiden kanssa tunnin lenkin, jotta ovat tekemättä pahojaan. Nythän en ratsastanut hevosta, joten miten hemmetissä saan tulevaisuudessa senkin vielä tuohon hektiseen aamupäivään mahdutettua?!
Ja hei, minulle tuo kauppojen aukiolon vapautuminen sattuu vallan mainiosti, saatan jopa lähteä sinne kauppaan iltamyöhällä.
Joku siellä kyselee, että eikös minulla ole se mieskin... On on, mutta koska hän on yrittäjä, tekee hän vielä pidempää päivää kuin minä, joten usein nämä arkipäivän askareet hoidan minä.

Kesäisin on jotenkin helpompaa; kai se valoisuus auttaa siinäkin asiassa ja tuntuu ettei unentarve ole niin suuri kuin talvisin. Eikä kesällä tarvitse lämmittää taloa, joten senkin ajan voi käyttää johonkin muuhun.
Enkä kyllä tiedä onko tavallista virka-aikaa tekevällä yhtään sen enempää aikaa, mutta ainakin työpäivät ovat lyhyempiä kuin itselläni.

Olisikin mielenkiintoista kuulla miten muut saavat aikansa riittämään työn, kodin ja harratuksen yhtälössä.

Pääkallokelejä pukkaa

Tänne meille tulikin sitten vallan veikeät kelit; joka paikka on liukas ku m*lkunsyrjä (älkää kysykö mistä tuo sanonta tulee, rekkamiesslangia)...
Ei kertakaikkisesti pysty tekemään mitään hevon kanssa kun kenttäkin on niin pirun jäässä. Lottovoittokaan ei osunut kohdalle, joten maneesia ei ihan vielä ens kesänä aleta rakentamaan... Ei pysty Suomessa nykyään enää ilman maneesia ratsastamaan läpi talven tai ainakaan treenaamaan kunnolla.
Nyt odotellaan ihmettä ja toivotaan että tulee joko lunta tai vettä niin että kentälle taas pääsis.

Suomen Talvi

Kyllä on Suomen talvi taas näyttänyt miten ainutlaatuinen se on...
Ensin odotellaan talven tuloa koko hemmetin sateinen syksy ja sitten kun se tulee, niin heti roppaa kolkytä raatia pakkasta viikkosotalla. Sitten toivotaan, että pakkanen hiukan hellittäisi, jotta ulkosalla tarkenisi puuhaillakin jotain niin eikös se heitäkin aivan vesikeliksi! Ja sitä vettä sitten tuli tänäänkin aivan kaatamalla... Koirien kanssa lenkillä ja ne kastuivat kuin olisivat uimassa käyneet.

Pakkasilla hevolle kasvoi kavionpohjiin niin huikeat tierat ettei se reppana meinannu pystyssä pysyä. No, eipä sitä muutenkaan tarennut liikutella kun ei se käyntilenkkiä kummempaa mahahaavan takia voinut tehdä. Nyt veti sitten sellaset pääkallokelit ja lumetkin hävisi, että jännitetään tuleeko viikonlopun liikkumisesta käyntiä kummempaa.

Kyllä on siis Suomen talvi varsin ihanaa aikaa hevostelulle, ainakin kun ei ole sitä lämmitettyä maneesia!

Sukellusta

Hevosen omistajan elämä on aalloilla ratsastusta; toisena päivänä olet aallon harjalla, toisena pohjalla. Tänään olin taas pohjalla...

T on mielestäni vaikuttanut pirteämmältä nyt kun omepratsolia ja sukralfaattia on reilu viikko syöty. Pakkaset ovat hellittäneet ja ajattelin, että hevoselle tekee hyvää päästä vähän itsenäisesti päästelemään höyryjä kentälle irrallaan. Hain kavioeläimen tarhasta ja talutin kohti tallia; T stoppasi tallin ovelle eikä suostunut menemään sisälle. Onhan se joskus ennenkin vähän tuon oven kohdalla stoppaillut, mutta aiemmin se on siitä loppuviimein tullut kuitenkin. Tänäänpä ei! Oviaukko on aika matala ja T luultavasti kärsii jonkinlaisesta "matalanpaikankammosta" koska se tallista ulos vietäessäkin ryysää tuosta ovesta ulos, mutta heti ulospäästyään se rauhoittuu. Ehkäpä se ei sinne traileriinkaan tule tuon matalanpaikankammon takia; luulee reppana ettei sen kaulan jatkona oleva luupää mahdu sinne vaan ottaa kattoon kiinni...
Siinä aikani houkuteltuani päätin, että nyt riittää ja vein tamman kentälle. Se ravaili ja laukkaili hangessa ihan iloisen oloisena, joten lääkkeet ilmeisesti auttavat sitä.

Jonkin aikaa myö siellä kentällä oleiltiin ja sitten takaisin talliin ja sukralfaattimössö turpaan ja tarhaan. Vaan ei, eihän se toki niin yksinkertaista ollut. T ei vaan suostunut siitä pelottavasta tallin ovesta tulemaan, varsinkin kun kaksi muuta kopukkaa hirnuivat sydäntäsärkevästi tarhassa. Turhauduin ihan täysin ja hetken aikaa siinä ovella neuvoteltuamme nappasin kouluraipan oven pielestä ja kyllä, läimäytin sillä Tessaa kannikalle niin että se oikein säpsähti. No, kuten arvata saattaa, eihän se hevo sillä tullut talliin. Kiire alkoi jo pukata päälle kun töihin piti ehtiä niin vein vaan sen turpaeläimen tarhaan ja jätin sinne. Tein siis juuri sen mitä ei saisi tehdä, en malttanut odottaa rauhassa vaan turhauduin ja kimmastuin ja jätin homman sikseen.

Tuntuu ettei mikään mene nyt tuon kantturan kanssa niinkuin pitää. Tuon eläimen piti olla kiltti, oikuton, selväpäinen, helposti käsiteltävä ja helppo ratsastaa, ja nyt tuntuu, että se on itsepäinen, vaikea, tammamainen ja haasteellinen akka, joka kusettaa ihan kaiken aikaa.
Olen huono hevosihminen, en ymmärrä niitä yhtään eikä tämän masentavampaa ja turhauttavampaa asiaa olekaan kun en vaan ole samalla aaltopituudella tuon tamman kanssa.
Nyt kokeilen koirien koulutuksessa käytettävää naksutinta seuraavaksi ja jollei edetä, en tiedä mitä tehdä. Pitäisi kai palkata joku oikea "guru" opettemaan miuta opettamaan hevoselle asiat, joita haluan sen suorittavan...

Odottelua

T on syönyt viikon omepratsolia ja Antepsinia; silminnähden ei parannusta ole vielä tullut, mutta toivoa pitää yrittää pitää yllä.
Ell määräsi 21 päivää lisää tuota ihanan kallista Peptizolea, mutta ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, eli tähänhän olin jo varautunut. Ei tuo Antepsinkään mitään halpaa nappia ole; yhden päivän annostus maksaa 12 euroa!! Noh, elämä on eikä tuota hevosta voi lääkitsemättäkään jättää.

Tessan mielialaan saattaa snadisti vaikuttaa se, että kovia pakkasia on pitänyt jo kolmisen viikkoa. Tänäkin aamuna mittari näytti -29, joten kävin nakkaamassa hevot ulos vasta kymmenen aikaan aamupäivällä, jolloin vieläkin oli -25... Ei siis ole oikein päässyt edes taluttelemaan tuota reppanaa, eikä pelkkä tarhassa päivästä toiseen seisoskelu varmasti ole mielekästä. Ehkä T on siksikin osittain äksy. Onneksi nyt pitäisi lauhtua ja päästään liikkumaan vähän enemmän ja jos Tessan maha alkaa parantua niin pelloille lähdetään kyllä ihan selästä käsin kävelemään!
Nyt vain siis odotellaan ihmeitä tapahtuvaksi!

Toiveita

Viime perjantaina 15.1. meillä kävi sitten tallilla eläinlääkäri Mirja Moilanen kun ei sitä hevoa sinne klinikalle saatu roudattua. Olin jo etukäteen saanut häneltä reseptin Domosedanille, jolla T rauhoitettaisiin ennen tutkimuksia. Tessahan sai marraskuussa aivan järjettömän piikkikammon kun paikallinen kunnaneläinlääkäri yritti epätoivoisesti tökkiä sitä rokotuspiikkiä Tessan kaulaan siinä kuitenkaan onnistumatta (aiemmat rauhoitus piikillä Tampereella ja rokotus kotitallilla onnistuivat aivan hyvin, joten olisiko eläinlääkäri vähän säheltänyt?).

Tyrkkäsin Tessalle Domot naamaan ja jäin odottamaan... Serahan ei paljoakaan aikoinaan Domoa tarvinnut kun oli jo nopeasti unten mailla, mutta T vaipui tosi hitaasti ja pelkäsinkin ettei aine tehoa siihen ollenkaan. Onneksi se kuitenkin eläinlääkärin saavuttua oli jo ihan muissa maissa.

Ell laittoi ensin Tessalle rokotteen, joka onnistuikin rauhoitteen vaikutuksen ansiosta melko hyvin; T säpsähti kyllä hiukan mutta koska toimenpide oli nopeasti ohi, se rauhoittui uudelleen.
Sitten oli verikokeen vuoro. T heräsi aivan salamannopeasti kun tajusi, että piikki siihen suoneen tökätään. Sainkin pidellä ihan kaksin käsin Tessan päätä päitsistä paikoillaan (vaikka se oli kahden puolen kiinni), jotta ell sai veret otettua. Ja kun homma oli ohi niin T rauhoittui taas samantien.
Ell halusi ultrata Tessan kun olin maininnut kovista kiimoista. T käyttäytyi moitteettomasti ja ell ihmetteli kovasti hevon reaktiointia piikkeihin muttei mihinkään muuhun.
Tessalta raspattiin vielä hampaat samaan konkurssiin ja niin oli varsinaiset hoitotoimenpiteet valmiina.
Sitten alettiin keskustelemaan oletetusta mahahaavasta. Kerroin eläinlääkärille oireista ja hän sanoikin melko pian, että oireiden perusteella kyse on lähes sataprosenttisesti mahahaavasta. Ell määrästi Peptizolen ensialkuun viikoksi, jotta nähdään alkaako oireet häviämään. Samoin saatiin Antisept omepratsolin tueksi ja ruokintaohjeet vähäsokeriseen ja vähän tärkkelystä sisältävään ruokavalioon. Viikon päästä sitten ollaan uudelleen yhteydessä eläinlääkärin kanssa.

Nyt vain pidetään sitten kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että nuo lääkkeet alkavat tehoamaan toivotulla tavalla ja saadaan Tessasta terve hevonen. Toki meillä siltikin tulee olemaan matkaa vielä siihen, että saataisiin siitä terve hevonen, jolla täti pystyy käymään pikkukisoissa, mutta toivoa ei ole vielä heitetty.

Glögiä trailerissa

Yritettiinpä sitten porukalla Tessaa traileriin klinikkapäivää edeltävänä iltana... Heppakaveria ei tähän toimenpiteeseen saatu, joten mentiin niillä mitä sillä hetkellä käytettävissä oli. Meillä oli herkut, liinat ja kaiken varuilta kaulapantakin hevolla, mutta kahden tunnin äheltämisen jälkeenkään meillä ei ollut hevo kyydissä!
En nyt ala tässä erittelemään keinoja, joita käytettiin, mutta T ei vain mene sinne koppiin. Nyt siellä sitten ajatellaan, että onpa surkeita hevosihmisiä kun ei hevoa koppiin saa... Ehkä olemmekin, mutta saa tulla kokeilemaan jos uskoo onnistuvansa. Olisin jopa erittäin onnellinen jos sen joku sinne koppiin saa talutettua muutaman kerran, jotta T tajuaisi ettei siinä ole mitään niin ihmeellistä. Joo, olen lastannut hevosia ennenkin trailerin kyytiin ja tiedän, että siinä ihmisen tulee olla johdonmukainen, ei saa epäröidä, ei hätäillä, vaan taluttaa se hevo sinne koppiin ihan kuin mihin tahansa ja juuri näin toimittiinkin, mutta kun se hevo vaan laittaa stopin siinä lastaussillan kohdalla niin huono sitä on siitä alkaa mihinkään nykimään.

Päätin sitten etten ala edes aamuyöllä yrittämään lastata Tessaa kahdestaan, vaan perun suosiolla koko klinikkareissun. Onneksi peruinkin, koska keli oli pääkaupunkiseudulla ollut aivan järkyttävä eikä reissusta todennäköisesti olisi selvitty aikataulun puitteissa eikä ehkä ilman peltivaurioita...

Tiistaiaamuna ystäväni tuli sitten tallille kanssani ja peruutin taas trailerin Tessan tarhaan. Istuttiin Heidin kanssa mukavasti heinäpaalin päällä, juotiin glögiä ja syötiin karjalanpiirakoita. Tessalle oli laitettu leipää ja porkkanoita houkutteeksi ja jättipottina oli mash odottamassa traikun sisällä. T tulikin heti kurkkimaan, että mitä hittoa nuo naiset tuolla kopissa istuvat ja ennenkaikkea mikä siellä tuoksuu niin hyvälle. T rohkaistui jopa niin, että nosti etujalat lastaussillalle ja yrittipä vähän takajalkaakin siihen siltaan kopsauttaa. Oltiin oikein tyytyväisiä siihen ettei edellisillan lastausyrityksistä jäänyt minkäänlaista kammoa Tessalle eikä edes vaadittu siltä sen enempää. Iso kiitos Heidille viitseliäisyydestä!

Eteenpäin sanoi mummo pakkasella

Vedin sitten sen trailerin auton perässä parina päivänä pariksi tunniksi Tessan tarhan portille niin, että se joutuu väkisinkin näkemään sinne trailerin sisälle. Matka meiltä tallille ei onneksi ole kuin kilometrin niin voi vedellä tuota koppia vaikka päivittäin edes takas...

Ensimmäisenä päivänä T ei voinut lähestyäkään koppia, koska voisihan se vaikka nielaista tuollaisen sievän pienen hevostamman. Edes heinät eivät oikein maistuneet kun tuo kauhistuttava suuri tumma möhkäle vain jökötti siinä heinäkaukalon läheisyydessä.
Seuraavana päivän T oli huomattavasti rohkeampi ja uskaltautui jo rohkeasti heiniä syömään, vaikka traileri siinä vieressä kummittelikin. Houkuttelin Tessan leipäpalasilla lähemmäs koppia ja se pystyi kuin pystyikin mutustelemaan kuivaa leipää siinä aivan lastaussillan tuntumassa. Laittoipa turpaeläin jopa toisen etusensa siihen lastaussillalle kuin varmistaakseen ettei leipäbaari häviä. Sisälle en sitä yrittänytkään houkutella, sillä jostain syystä, vaikka pakkasta on reilusti yli kahdenkymmenen, etukavioihin kerääntyy valtaisat lumen ja hiekan sekaiset tierat. Olis menny hyvin alkanut harjottelu täysin pipariksi jos T olisi nuljauttanut jalkansa siinä paikassa; se ei varmasti olisi enää ikinä tullut koppiin.

No tänäiltana aiotaan kokeilla, että meniskö tuo kavioeläin sinne koppiin jos Tessan rakastama poni menee sinne ensin. Jospa se taulapää tajuaisi ettei sinne koppiin kuole...
Muuten meillä tulee olemaan tiistaiaamuna niin suuri ongelma etten tiedä miten siitä selviän.

Hermot menee

Nyt on sitten klinikka-aika varattuna Tessalle. Ajattelin, että nappaan trailerin perään tallille mennessä ja huvikseni kokeilen mitä T siitä tuumaa; jospa vaikka ei tarvitsisikaan tuskailla lastauksen kanssa...
Ja hitot!! Välittömästi traikun nähtyään T alkoi puhkua kuin sarvikuono sieraimet levällään ja kauhun pystyi näkemään silmistä. No siitä vain kävellään rauhassa kopin ohi jotta T huomaa ettei se nielaisekaan pientä hevoista. No way! Ohi kyllä mentiin, mutta sellasella ravilla ettei mamma meinannut keretä mukaan.

Miulla oli kopin silta alhaalla ja sen tajuttuaan T oli vähintäänkin sitä mieltä, että tuosta ei voi tie mennä kuin kurjuuteen, joten siihen suuntaan ei sitten katsotakaan. Yritin sitä siinä rauhallisena pyöritellä ja kaivelin taskusta jo namia, että voin palkita rennosta käytöksestä, mutta hevo päättikin paeta paikalta! Se vain nykäisi salamana itsensä oikealle eikä miulla ollut mitään mahkuja... Siellä se kirmaili pitkin peltoa kauhuissaan liinaa metrisotalla perässä viuhtoen.
Sain kantturan kiinni ja uudestaan kopin luokse. Eihän se mennyt kuin Strömsössä... T oppi tekniikan yhdestä kerrasta ja kampesi itsensä taas vapauteen. Juoskoon perkele, ajattelin, onpahan ainakin väsynyt eikä teutaroi enää. Miten väärässä minä olinkaan.
Nappasin hevon taas kiinni ja eikun traikkua kohti. Sama juttu; T juoksenteli kohta pitkin pihoja. Se onnistuu kääntämään itsensä niin salamana minusta oikealle, jolloin kontrolli menee hetkessä.
Loppujen lopuksi käveltiin pari kertaa trailerin ohitse ja jätin homman siihen. Olin aivan hikinen ja vitutti niin armottomasti, että onneksi ei ollut mitään teräasetta mukana; oltais syöty hevospaistia aika pitkään.

Nyt mietin seuraavaa siirtoa tuon lastausongelman kanssa. Peruuttaisinko kopin tarhaan ja antaisin Tessalle heinät sinne niin että jos se jotain haluaa syödä, olisi sen pakko uskaltautua sinne koppiin? Vai veisinkö kopin ratsastuskentälle ja päästäisin Tessan vapaasti sitä tutkimaan? Kenttä on kyllä iso ja voi olla ettei tuo turpaeläin mene sitä lähellekään. Vai lastaisinko ponin ensin kyytiin ja kokeilisi sitten Tessaa sinne viereen? Joka tapauksessa aika käy vähiin (oma vikani etten aloittanut lastausharjoituksia jo aiemmin) ja jollei T mene klinikka-aamuna kyytiin niin en takaa etteikö meiltä kohta löytyisi hevosen lihaa pakastimesta.