Meillä T on ainut kolmesta hepasta, joka saa laiduntaa kaikkein vehreimmillä laitumilla; ponilla on kaviokuumeriski ja Ropsun täytyy laihduttaa.
Tessalla on vain yksi pieni ongelma tuossa laiduntamisessa; se kun menee aivan sekaisin jollei se näe ponia! T luulee kai ponia omaksi varsakseen ja järkyttyy heti kun poni häviää näkyvistä. Höppänä se on! T alkaa ravaamaan tai laukkaamaa aidan viertä aivan hikipäissää eikä pysty keskittymään edes syömiseen kun ponia pitää etsiä katseella kaiken aikaa. Siksipä on aivan ihanaa, että ponille on aidattu pienen pieni alue, josta heinä on ajettu konella tosi lyhyeksi, jolla poni voi "laiduntaa" Tessan vieressä. Kumpikin taitavat olla tyytyväisiä ratkaisuun. Tai ehkä ponia vähästi hämmentää että se ruoho todellakin on vihreämpää siellä aidan toisella puolella.
Yhtäkkiä tulleet lämpimät kelit ovat tuoneet mukanaan myös ärsyttävät ötökät. Itikat, mäkäräiset ja jopa paarmat ovat heilahtaneet jo toukokuussa riesaksemme ja hevoset näyttävätkin ryntäistään lähinnä haulikolla ammutuilta. T joka ei vielä viime syksynä joutunut kärsimään juurikaan ötököistä, saa nyt aivan valtavia paukamia edellämainittujen vihulaisten iskuista. Eräänä päivänä tavoitin sen juoksemasta laitumelta aivan hiestä märkänä ja syynä ei todellakaan ollut ponin häviäminen näkyvistä, vaan desanttien joukkoisku. Tammaparan mahanalus ja jalkoväli ovat vereslihalle tikattu mäkäräisten puremista ja ryntäissä on peukalonpään kokoisia paukamia.
Mie olen yrittänyt hölvätä jos jonkinmoista tököttiä tuohon elukkaan, mutta tuloksetta. Kauhulla odotan ajankohtaa, jolloin paarmojen joukkohyökkäys alkaa tai polttiaisten esiinmarssi...
No siihen asti mennään Dr Repelin ja pikiöljyn kuorruttamalla hevosella, jota rasvataan säännöllisesti hevossalvalla. Olen miettinyt ötökkäloimen ostoakin, mutta kun en haluais kesällä hevolle mitään loimea päälle pukea.
Ah, kesä ja kärpäset (vai paarmat?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti