Suomen Talvi

Kyllä on Suomen talvi taas näyttänyt miten ainutlaatuinen se on...
Ensin odotellaan talven tuloa koko hemmetin sateinen syksy ja sitten kun se tulee, niin heti roppaa kolkytä raatia pakkasta viikkosotalla. Sitten toivotaan, että pakkanen hiukan hellittäisi, jotta ulkosalla tarkenisi puuhaillakin jotain niin eikös se heitäkin aivan vesikeliksi! Ja sitä vettä sitten tuli tänäänkin aivan kaatamalla... Koirien kanssa lenkillä ja ne kastuivat kuin olisivat uimassa käyneet.

Pakkasilla hevolle kasvoi kavionpohjiin niin huikeat tierat ettei se reppana meinannu pystyssä pysyä. No, eipä sitä muutenkaan tarennut liikutella kun ei se käyntilenkkiä kummempaa mahahaavan takia voinut tehdä. Nyt veti sitten sellaset pääkallokelit ja lumetkin hävisi, että jännitetään tuleeko viikonlopun liikkumisesta käyntiä kummempaa.

Kyllä on siis Suomen talvi varsin ihanaa aikaa hevostelulle, ainakin kun ei ole sitä lämmitettyä maneesia!

Sukellusta

Hevosen omistajan elämä on aalloilla ratsastusta; toisena päivänä olet aallon harjalla, toisena pohjalla. Tänään olin taas pohjalla...

T on mielestäni vaikuttanut pirteämmältä nyt kun omepratsolia ja sukralfaattia on reilu viikko syöty. Pakkaset ovat hellittäneet ja ajattelin, että hevoselle tekee hyvää päästä vähän itsenäisesti päästelemään höyryjä kentälle irrallaan. Hain kavioeläimen tarhasta ja talutin kohti tallia; T stoppasi tallin ovelle eikä suostunut menemään sisälle. Onhan se joskus ennenkin vähän tuon oven kohdalla stoppaillut, mutta aiemmin se on siitä loppuviimein tullut kuitenkin. Tänäänpä ei! Oviaukko on aika matala ja T luultavasti kärsii jonkinlaisesta "matalanpaikankammosta" koska se tallista ulos vietäessäkin ryysää tuosta ovesta ulos, mutta heti ulospäästyään se rauhoittuu. Ehkäpä se ei sinne traileriinkaan tule tuon matalanpaikankammon takia; luulee reppana ettei sen kaulan jatkona oleva luupää mahdu sinne vaan ottaa kattoon kiinni...
Siinä aikani houkuteltuani päätin, että nyt riittää ja vein tamman kentälle. Se ravaili ja laukkaili hangessa ihan iloisen oloisena, joten lääkkeet ilmeisesti auttavat sitä.

Jonkin aikaa myö siellä kentällä oleiltiin ja sitten takaisin talliin ja sukralfaattimössö turpaan ja tarhaan. Vaan ei, eihän se toki niin yksinkertaista ollut. T ei vaan suostunut siitä pelottavasta tallin ovesta tulemaan, varsinkin kun kaksi muuta kopukkaa hirnuivat sydäntäsärkevästi tarhassa. Turhauduin ihan täysin ja hetken aikaa siinä ovella neuvoteltuamme nappasin kouluraipan oven pielestä ja kyllä, läimäytin sillä Tessaa kannikalle niin että se oikein säpsähti. No, kuten arvata saattaa, eihän se hevo sillä tullut talliin. Kiire alkoi jo pukata päälle kun töihin piti ehtiä niin vein vaan sen turpaeläimen tarhaan ja jätin sinne. Tein siis juuri sen mitä ei saisi tehdä, en malttanut odottaa rauhassa vaan turhauduin ja kimmastuin ja jätin homman sikseen.

Tuntuu ettei mikään mene nyt tuon kantturan kanssa niinkuin pitää. Tuon eläimen piti olla kiltti, oikuton, selväpäinen, helposti käsiteltävä ja helppo ratsastaa, ja nyt tuntuu, että se on itsepäinen, vaikea, tammamainen ja haasteellinen akka, joka kusettaa ihan kaiken aikaa.
Olen huono hevosihminen, en ymmärrä niitä yhtään eikä tämän masentavampaa ja turhauttavampaa asiaa olekaan kun en vaan ole samalla aaltopituudella tuon tamman kanssa.
Nyt kokeilen koirien koulutuksessa käytettävää naksutinta seuraavaksi ja jollei edetä, en tiedä mitä tehdä. Pitäisi kai palkata joku oikea "guru" opettemaan miuta opettamaan hevoselle asiat, joita haluan sen suorittavan...

Odottelua

T on syönyt viikon omepratsolia ja Antepsinia; silminnähden ei parannusta ole vielä tullut, mutta toivoa pitää yrittää pitää yllä.
Ell määräsi 21 päivää lisää tuota ihanan kallista Peptizolea, mutta ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, eli tähänhän olin jo varautunut. Ei tuo Antepsinkään mitään halpaa nappia ole; yhden päivän annostus maksaa 12 euroa!! Noh, elämä on eikä tuota hevosta voi lääkitsemättäkään jättää.

Tessan mielialaan saattaa snadisti vaikuttaa se, että kovia pakkasia on pitänyt jo kolmisen viikkoa. Tänäkin aamuna mittari näytti -29, joten kävin nakkaamassa hevot ulos vasta kymmenen aikaan aamupäivällä, jolloin vieläkin oli -25... Ei siis ole oikein päässyt edes taluttelemaan tuota reppanaa, eikä pelkkä tarhassa päivästä toiseen seisoskelu varmasti ole mielekästä. Ehkä T on siksikin osittain äksy. Onneksi nyt pitäisi lauhtua ja päästään liikkumaan vähän enemmän ja jos Tessan maha alkaa parantua niin pelloille lähdetään kyllä ihan selästä käsin kävelemään!
Nyt vain siis odotellaan ihmeitä tapahtuvaksi!

Toiveita

Viime perjantaina 15.1. meillä kävi sitten tallilla eläinlääkäri Mirja Moilanen kun ei sitä hevoa sinne klinikalle saatu roudattua. Olin jo etukäteen saanut häneltä reseptin Domosedanille, jolla T rauhoitettaisiin ennen tutkimuksia. Tessahan sai marraskuussa aivan järjettömän piikkikammon kun paikallinen kunnaneläinlääkäri yritti epätoivoisesti tökkiä sitä rokotuspiikkiä Tessan kaulaan siinä kuitenkaan onnistumatta (aiemmat rauhoitus piikillä Tampereella ja rokotus kotitallilla onnistuivat aivan hyvin, joten olisiko eläinlääkäri vähän säheltänyt?).

Tyrkkäsin Tessalle Domot naamaan ja jäin odottamaan... Serahan ei paljoakaan aikoinaan Domoa tarvinnut kun oli jo nopeasti unten mailla, mutta T vaipui tosi hitaasti ja pelkäsinkin ettei aine tehoa siihen ollenkaan. Onneksi se kuitenkin eläinlääkärin saavuttua oli jo ihan muissa maissa.

Ell laittoi ensin Tessalle rokotteen, joka onnistuikin rauhoitteen vaikutuksen ansiosta melko hyvin; T säpsähti kyllä hiukan mutta koska toimenpide oli nopeasti ohi, se rauhoittui uudelleen.
Sitten oli verikokeen vuoro. T heräsi aivan salamannopeasti kun tajusi, että piikki siihen suoneen tökätään. Sainkin pidellä ihan kaksin käsin Tessan päätä päitsistä paikoillaan (vaikka se oli kahden puolen kiinni), jotta ell sai veret otettua. Ja kun homma oli ohi niin T rauhoittui taas samantien.
Ell halusi ultrata Tessan kun olin maininnut kovista kiimoista. T käyttäytyi moitteettomasti ja ell ihmetteli kovasti hevon reaktiointia piikkeihin muttei mihinkään muuhun.
Tessalta raspattiin vielä hampaat samaan konkurssiin ja niin oli varsinaiset hoitotoimenpiteet valmiina.
Sitten alettiin keskustelemaan oletetusta mahahaavasta. Kerroin eläinlääkärille oireista ja hän sanoikin melko pian, että oireiden perusteella kyse on lähes sataprosenttisesti mahahaavasta. Ell määrästi Peptizolen ensialkuun viikoksi, jotta nähdään alkaako oireet häviämään. Samoin saatiin Antisept omepratsolin tueksi ja ruokintaohjeet vähäsokeriseen ja vähän tärkkelystä sisältävään ruokavalioon. Viikon päästä sitten ollaan uudelleen yhteydessä eläinlääkärin kanssa.

Nyt vain pidetään sitten kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että nuo lääkkeet alkavat tehoamaan toivotulla tavalla ja saadaan Tessasta terve hevonen. Toki meillä siltikin tulee olemaan matkaa vielä siihen, että saataisiin siitä terve hevonen, jolla täti pystyy käymään pikkukisoissa, mutta toivoa ei ole vielä heitetty.

Glögiä trailerissa

Yritettiinpä sitten porukalla Tessaa traileriin klinikkapäivää edeltävänä iltana... Heppakaveria ei tähän toimenpiteeseen saatu, joten mentiin niillä mitä sillä hetkellä käytettävissä oli. Meillä oli herkut, liinat ja kaiken varuilta kaulapantakin hevolla, mutta kahden tunnin äheltämisen jälkeenkään meillä ei ollut hevo kyydissä!
En nyt ala tässä erittelemään keinoja, joita käytettiin, mutta T ei vain mene sinne koppiin. Nyt siellä sitten ajatellaan, että onpa surkeita hevosihmisiä kun ei hevoa koppiin saa... Ehkä olemmekin, mutta saa tulla kokeilemaan jos uskoo onnistuvansa. Olisin jopa erittäin onnellinen jos sen joku sinne koppiin saa talutettua muutaman kerran, jotta T tajuaisi ettei siinä ole mitään niin ihmeellistä. Joo, olen lastannut hevosia ennenkin trailerin kyytiin ja tiedän, että siinä ihmisen tulee olla johdonmukainen, ei saa epäröidä, ei hätäillä, vaan taluttaa se hevo sinne koppiin ihan kuin mihin tahansa ja juuri näin toimittiinkin, mutta kun se hevo vaan laittaa stopin siinä lastaussillan kohdalla niin huono sitä on siitä alkaa mihinkään nykimään.

Päätin sitten etten ala edes aamuyöllä yrittämään lastata Tessaa kahdestaan, vaan perun suosiolla koko klinikkareissun. Onneksi peruinkin, koska keli oli pääkaupunkiseudulla ollut aivan järkyttävä eikä reissusta todennäköisesti olisi selvitty aikataulun puitteissa eikä ehkä ilman peltivaurioita...

Tiistaiaamuna ystäväni tuli sitten tallille kanssani ja peruutin taas trailerin Tessan tarhaan. Istuttiin Heidin kanssa mukavasti heinäpaalin päällä, juotiin glögiä ja syötiin karjalanpiirakoita. Tessalle oli laitettu leipää ja porkkanoita houkutteeksi ja jättipottina oli mash odottamassa traikun sisällä. T tulikin heti kurkkimaan, että mitä hittoa nuo naiset tuolla kopissa istuvat ja ennenkaikkea mikä siellä tuoksuu niin hyvälle. T rohkaistui jopa niin, että nosti etujalat lastaussillalle ja yrittipä vähän takajalkaakin siihen siltaan kopsauttaa. Oltiin oikein tyytyväisiä siihen ettei edellisillan lastausyrityksistä jäänyt minkäänlaista kammoa Tessalle eikä edes vaadittu siltä sen enempää. Iso kiitos Heidille viitseliäisyydestä!

Eteenpäin sanoi mummo pakkasella

Vedin sitten sen trailerin auton perässä parina päivänä pariksi tunniksi Tessan tarhan portille niin, että se joutuu väkisinkin näkemään sinne trailerin sisälle. Matka meiltä tallille ei onneksi ole kuin kilometrin niin voi vedellä tuota koppia vaikka päivittäin edes takas...

Ensimmäisenä päivänä T ei voinut lähestyäkään koppia, koska voisihan se vaikka nielaista tuollaisen sievän pienen hevostamman. Edes heinät eivät oikein maistuneet kun tuo kauhistuttava suuri tumma möhkäle vain jökötti siinä heinäkaukalon läheisyydessä.
Seuraavana päivän T oli huomattavasti rohkeampi ja uskaltautui jo rohkeasti heiniä syömään, vaikka traileri siinä vieressä kummittelikin. Houkuttelin Tessan leipäpalasilla lähemmäs koppia ja se pystyi kuin pystyikin mutustelemaan kuivaa leipää siinä aivan lastaussillan tuntumassa. Laittoipa turpaeläin jopa toisen etusensa siihen lastaussillalle kuin varmistaakseen ettei leipäbaari häviä. Sisälle en sitä yrittänytkään houkutella, sillä jostain syystä, vaikka pakkasta on reilusti yli kahdenkymmenen, etukavioihin kerääntyy valtaisat lumen ja hiekan sekaiset tierat. Olis menny hyvin alkanut harjottelu täysin pipariksi jos T olisi nuljauttanut jalkansa siinä paikassa; se ei varmasti olisi enää ikinä tullut koppiin.

No tänäiltana aiotaan kokeilla, että meniskö tuo kavioeläin sinne koppiin jos Tessan rakastama poni menee sinne ensin. Jospa se taulapää tajuaisi ettei sinne koppiin kuole...
Muuten meillä tulee olemaan tiistaiaamuna niin suuri ongelma etten tiedä miten siitä selviän.

Hermot menee

Nyt on sitten klinikka-aika varattuna Tessalle. Ajattelin, että nappaan trailerin perään tallille mennessä ja huvikseni kokeilen mitä T siitä tuumaa; jospa vaikka ei tarvitsisikaan tuskailla lastauksen kanssa...
Ja hitot!! Välittömästi traikun nähtyään T alkoi puhkua kuin sarvikuono sieraimet levällään ja kauhun pystyi näkemään silmistä. No siitä vain kävellään rauhassa kopin ohi jotta T huomaa ettei se nielaisekaan pientä hevoista. No way! Ohi kyllä mentiin, mutta sellasella ravilla ettei mamma meinannut keretä mukaan.

Miulla oli kopin silta alhaalla ja sen tajuttuaan T oli vähintäänkin sitä mieltä, että tuosta ei voi tie mennä kuin kurjuuteen, joten siihen suuntaan ei sitten katsotakaan. Yritin sitä siinä rauhallisena pyöritellä ja kaivelin taskusta jo namia, että voin palkita rennosta käytöksestä, mutta hevo päättikin paeta paikalta! Se vain nykäisi salamana itsensä oikealle eikä miulla ollut mitään mahkuja... Siellä se kirmaili pitkin peltoa kauhuissaan liinaa metrisotalla perässä viuhtoen.
Sain kantturan kiinni ja uudestaan kopin luokse. Eihän se mennyt kuin Strömsössä... T oppi tekniikan yhdestä kerrasta ja kampesi itsensä taas vapauteen. Juoskoon perkele, ajattelin, onpahan ainakin väsynyt eikä teutaroi enää. Miten väärässä minä olinkaan.
Nappasin hevon taas kiinni ja eikun traikkua kohti. Sama juttu; T juoksenteli kohta pitkin pihoja. Se onnistuu kääntämään itsensä niin salamana minusta oikealle, jolloin kontrolli menee hetkessä.
Loppujen lopuksi käveltiin pari kertaa trailerin ohitse ja jätin homman siihen. Olin aivan hikinen ja vitutti niin armottomasti, että onneksi ei ollut mitään teräasetta mukana; oltais syöty hevospaistia aika pitkään.

Nyt mietin seuraavaa siirtoa tuon lastausongelman kanssa. Peruuttaisinko kopin tarhaan ja antaisin Tessalle heinät sinne niin että jos se jotain haluaa syödä, olisi sen pakko uskaltautua sinne koppiin? Vai veisinkö kopin ratsastuskentälle ja päästäisin Tessan vapaasti sitä tutkimaan? Kenttä on kyllä iso ja voi olla ettei tuo turpaeläin mene sitä lähellekään. Vai lastaisinko ponin ensin kyytiin ja kokeilisi sitten Tessaa sinne viereen? Joka tapauksessa aika käy vähiin (oma vikani etten aloittanut lastausharjoituksia jo aiemmin) ja jollei T mene klinikka-aamuna kyytiin niin en takaa etteikö meiltä kohta löytyisi hevosen lihaa pakastimesta.